perjantai, 22. syyskuu 2017

Elämä muutoksessa

Eipäs ole tullut kirjoiteltua mietteitä piiiiitkäään aikaan. Hupaisaa lukea vanhoja julkaisuja. Samoja ongelmia osittain. Mutta mitä muutosta sitten? Huh.. no muistutuksena ensinnäkin, että perheeseen kuuluu kuuden muksun/teinin/varhaisaikuisen ( kauhia ) lisäksi ihana miniäntekele :).. ja kaksi koiraa. Lapset ovat kasvaneet näiden vuosien saatossa, ikähaarukka tällä hetkellä 12-18v väliltä. Itsehän olen aina 25-30v riippuen päivistä.

 

Biologinen esikoisena, nyt jo 17v, on siis se sairain lapsistamme. 15v olemme eläneet siinä uskossa, että hänellä on cp-vamma (muiden sairauksien ohella), mutta koska hänen vointinsa on huonontunut, kävelykyky heikentynyt, voimat hiipuneet ja näkökyky huonontunut rajusti, alkoi epäilykset herätä. Ensin tehtiin SEP, MEP ja ENMG tutkimukset. Jos haluatte tietää, mistä tutkimuksista on kyse, googlettakaa. Näistä tutkimuksista selvisi, että pojallani on vaikea monihermosairaus, toisin sanoen polyneuropatia. Ei ole parannettavissa. Lisäksi näön huonontuminen nopeassa tahdissa herätti epäilyksen myös mahdollisesta mitokondriotaudista. No, nämä tutkimukset ovat vielä kesken. Eli missä muutoksessa olemme?? Poikamme menettää kävelykykynsä, mahdollisesti näkökykynsä surkastuneiden näköhermojen vuoksi ( ei parannettavissa), ja hänellähän on lisäksi epilepsia, ADHD ja tietenkin, helvetillinen murrosikä.

 

Voitteko kuvitella, näkövammainen, kompuroiva, kaatuileva teini. Sehän on yhtä vittusaatanaa joka päivä. Jumaliste ei ole helppoa olla teini, jolle on annettu käytännössä kuolemantuomio. Tai ainakin niin se teinistä tuntuu, kun kerrotaan, että joutuu pyörätuoliin ja luultavasti menettää myös näkönsä. Miettikääpä omalle kohdalle. Pistää kummasti pohtimaan omaa elämää.

 

Parhaamme mukaan ollaan yritetty poikaa tukea ja rohkaista. Suurimmaksi osaksi päivät sujuukin hyvin. Hän on löytänyt purkauskanavakseen vblogaamisen, heh, äitiinsä tullut :D. Mutta sekään ei aina riitä, huonoimpina päivinä hän haluaisi mieluummin kuolla kuin elää. Ne on ahdistavia päiviä. Miten tuossa tilanteessa äitinä saat lapsesi tsempattua. Tottakai kuuntelen ja keskustelen, pohditaan yhdessä niitä positiivisia asioita, mutta onhan se nyt saatanan pientä ja tuntuu aivan liian riittämättömältä silloin kun toista ahdistaa tämä elämä kunnolla. Sydäntä särkee nähdä, kuulla ja katsoa kun oma lapsi kärsii, etkä sä voi sille mitään. Ei ne fucking sairaudet katoa vaikka kuinka haluaisi. Elämä on ikuista vuoristorataa.

 

Kaiken tämän päälle pitää tietenkin antaa aikaa myös muille lapsille/teineille. Onko ihmekään jos joskus tuntee itsensä riittämättömäksi paskaksi äidiksi ja vaimoksi. Mut on mulla ihanat kakarat, ne jaksaa ymmärtää jos minä en jaksa. Ja toisaalta onhan meille ihan mahtavan sairas huumori, jota kaikki ei välttämättä ymmärrä. Se on meidän perheen oma purkukanava, jos ahdistaa/vituttaa tai muuten vaan tuntee itsensä paranormaaliksi pelleksi. Silloin laitetaan kaikki läskiksi, minä myös. Jos ei ois tuota sairasta mustaa huumoria olemassa, oltaisiin varmaan jokainen enempi tai vähempi pehmustetussa pyöreässä huoneessa etsimässä nurkkia.

 

Opetus? Vitustako minäkään mitään tiedän tästä elämästä. Eläkää päivä kerrallaan, nauraa, puhukaa asiat asioina, älkää peitelkö tunteita, kuunnelkaa, olkaa läsnä toisillenne. Rakastakaa, huutakaa yhdessä tuuleen. NAURAKAA, varsinkin kaikelle paskalle mitä elämä teille tuo.

 

Kiitokset omille kakaroille kun ovat niin ihania teinejä. Suurimmaksi osaksi :D.

 

- känkkäränkkä-

maanantai, 18. marraskuu 2013

Rankat ajat

Juu ei ole helppoa ei. Olla näin monen lapsen vanhempi ja vielä pitäisi jaksaa ja muistaa olla puolisokin. Olen ollut onnekas kun olen löytänyt herttaisen ja hellyydenkipeän miehen, juu. Hän ei ole tyypillisin suomalaismies, ei ollenkaan. Hän pyykkää, siivoa, tekee järjettömän hyvää ruokaa ja .. kaipaa vaimoaan kainaloon, vähän väliä. Siinä suhteessa aivan ihanteellinen mies... mutta..

Asiat mutkistuvat, jos minä en ole antanut hänelle aikaa siinä mittakaavassa kun hän olisi tarvinnut. Tokihan minulla ei ole sitä kristallipalloa, josta näkisin kuinka paljon milloinkin mieheni kaipaa huomioita ja läheisyyttäni. Annan aikaa sen verran kuin pystyn ja kykenen, siitä huomioista kun kilpailee kuusi muutakin ihmistainta.

Itseni mielestä olen tyytyväinen meidän arkeen, se sujuu kohtuu mallikkaasti.. jos ei huomioida sitä, että poikalapset unohtelevat lähes kaiken,, läksyt, kokeet, harkat.. jos minä en muista, niin ei muista kukaan mukaan... ja joskus se vaan niin helvetisti vituttaa ja väsyttää.. kaikki on minun pääkoppani varassa. Voitte vain kuvitella, miltä se tuntuu kun kaikkesi yrität eikä mitään tapahdu. Olen tehnyt viikkojärjestyksen jokaiselle, olen laittanut taulukkoon kaikkien lasten kokeet päivineen ja koealueineen (ja se helvetin taulukko on keittiön kaapin ovessa, kaikkien nähtävillä, todella helppo tarkistaa) ja olen laittanut harkka ajat ylös ja näkyvästi esille.. mutta, huomioidaanko näitä.. EI. Huomioidaanko kun minä mainitsen asioista joka päivä, JOO. Ja vastaus on aina: Ai niin, en oo muistanu/tienny...... VOI VITTUUUU... en oo muistanu tai tienny.... Mä repiän raivosta.. Mut siis silti, suurimaksi osaksi olen onnellinen tässä arjessa.

Päivät siis kuluu lähes samaa rataa joka päivä, tulet töistä kotiin.. muistutat läksyistä ( joita penskat olisivat kerenneet tehdä jo kolmatta tuntia, jos olisivat muistaneet aloittaa heti koulun jälkeen, vaan ei), tarkista läksyt (meidän erityislapsilta ne on tarkistettava joka kerta, ja lähestulkoon opetettava, joka kerta, uudelleen, matematiikan helpotkin laskut, kun aivokapasiteetti ei niitä pysty vastaanottamaan ja eilisen opit ovat unohtuneet), teet ruoan, siivoat jäljet (vain pakolliset) ja olet tämän kaiken jälkeen ihan poikki.

Ukko tulee töistä kotiin, joka päivä, klo.19. Lapset alkaa iltapalalle, iltapesulle ja sänkyyn. Ja sitten se alkaa, ukon marmatus siitä, kun en ole koko sen aikana huomionut häntä kun hän on tullut töistä kotiin. VOI PERKELE sanon minä.

Pidemmällä tähtäimellä tämä syö naista ja pirusti. Seksitön elämä siis jatkukoon. Ei hirveästi tee mieli enää antaa hellyyttä ja seksiä kun asenne on syyllistävä, kyllä se niin vaan on että ne viimeisetkin halut lähtee kuin naton ohjus.

Ukko reagoi huomiottajäämiseen turhautumalla ja purkaa pahantuulisuutensa lapsia komentamalla. Eilen se meni yli. Hän huusi kuin mielipuoli teinille koulun laiminlyömisestä, huudon syy oli sinäänsä kyllä täysin aiheellinen, mutta reaktion määrä ja laatu täysin yliampuva. Siinä karjui lapsi ja isä toisilleen ja lopuksi minä ukolle. Soppa oli valmis. Moninaisen vaiheen jälkeen, lopputulos toki oli se, että isä ja poika saivat sovittua riitansa. Mutta mulla oli vaikea unohtaa sitä mitä näin ja kuulin. Aikuinen mies ja anteeksi pyytäminen sekä oman virheen myöntäminen on niin kova pala.

Tästäkös se illalla jälleen meille keskustelun aiheen pongautti esille.

Hän koki, että minun riittämätön huomionanto tekee hänestä vihaisen ja ahdistuneen (tämäkö ei sitten ollut millään lailla syytös, vai) Minä sanoin, että minun tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät saisi vaikuttaa niin suuresti hänen olotilaansa, että sitä pitää raivota lapsille. Kerroin myös kuinka se, että hän ei enää hymyile eikä naura lasten kanssa vaikuttaa minuun myös kielteisesti... minun tunteet ovat vähentyneet, koska hän on aina pahantuullisen näköinen ja koko ajan vaativa, niin minua kuin lapsiaankin kohtaan. Koskaan ei hänen suustaan kuule aitoa innostusta jos pojilla on mennyt koulussa hyvin. Sitäkö miestä minun pitäisi rakastaa ja helliä??? Sanoin, että kaipaan sitä entistä miestä, joka oli aidosti läsnä lapsilleen ja aidosti välitti.. nauroi ja leikki, eikä vaatinut niin paljon. Sitä miestä minä rakastan edelleen, en tuota haamua, joka hän nyt on.

Mies loukkaantui ja suuttui. Hänen mielestään nakkasin kaiken, koko maailman paskat hänen niskaansa, syytin häntä kaikesta ja minussa ei kuulemma ole muka ikinä mitään vikaa. Tätä keskustelua jatkui pitkään... kertaakaan toisillemme emme karjuneet.. lopputulos oli se, että mies itki ja pelkäsi meidän eroavan. Olin rehellinen ja sanoin harkinneeni sitäkin vaihtoehtoa joskus, mutta nyt hänen oli otettava itseään niskasta kiinni ja oltava isä lapsilleen, ei tyrannisoiva diktaattori. Vain ja ainoastaan vain tämän muutoksen jälkeen, minun tunteeni voivat palata tulisempana takaisin. Hänen on löydettävä se rakkaus uudelleen lapsiaan kohtaan, mikä hänellä on aina ollut.

 

vanhempana ja puolisona ei ole aina helppoa olla

- Känkkäränkkä -

maanantai, 28. lokakuu 2013

Lauantain illan huumaa

Kävin piiiitkästä aikaa ystävän luona saunomassa.. tai no tää tyttöjen ilta oli sovittu n. puoli vuotta etukäteen, jotta varmasti saadaan kalenterit sovitettua yhteen. Meitä siis oli viis naista enempi tai vähempi päissään ja mitä siitä tulee. No mahtava karaoke ilta tietenkin. Saatana :D... meistä kukaan ei sitten osaa laulaa, ei sitten pätkääkään, mutta viinan voimalla jokainen meistä oli jumalattoman upea, vähintäänkin talentin tai idolsin finalistin veroinen, ellei parempi. Hiomattomia timantteja suorastaan. Olihan se ihanaa, saunottiin, naurettiin, itkettiin, laulettiin.. vedettiin tupakkaa ja kaljaa niin paljon kuin sielu sieti, tässä tapauksessa keuhkot ja maksa. Aamulla tiesi juhlineensa ja laulaneensa ( karjuneensa ). Tuli siitä vallan viskibasson käheästä äänestä oikea tallennekin nauhalle.. no niitä videoita en youtubeen laittais, vaikka vähintäänkin sieltä yhtä hirveitä versioita löytyy la isla la bonitasta... miehelle lauloin: Mulla voi mennä tänään myöhään ja TOTTAKAI se lähetettiin ukkorakkaalle viestinä, tottakai. No onneks sillä on huumoria... vai onko ;) ?

 

Ukko tuli kiltisti hakemaan sopivassa myötätuulessa olevaa rouvaansa kotiin puolen yön jälkeen. Mitäpä sitä rouvalle porisemaan muuta kuin autoista. Innoissaan hän ilmoitti, ettei meidän autossa ole mitään vikaa, oli kuulemma käynyt luetuttamassa vikakoodit. No sehän hienoo, mutta miksi sitten tuossa kojelaudassa edelleen paistaa tuo keltainen lamppu?? No sen kuulemma kuuluu paistaa.. johon minä hyvässä humalatilassa päätin loukkaantua moisesta solvauksesta. Ukkohan piti mua ihan ääliönä, vaikka olen nainen, se ei tarkoita sitä, etten ymmärrä yksinkertaista asiaa. Jos kojelaudassa palaa jonkin merkki keltaisella ( tässä tapauksessa lamppu ja auton tietokone ilmoittaa, edelleen, että oikea etuvalo ei toimi) niin eikö se saatana silloin tarkoita sitä, että jokinhan siinä autossa mättää. EI, ei ukon mielestä. Kaikki on ok ja valon kuuluu palaa.. nyt hän korotti minulle takaisin ääntä, johon minä jo hyvästi kiihtyneessä mielentilassa sanomaan, että johan on saatana, pidätkö sä mua noin tyhmänä.. kiitos.. tänä iltana et ainakaan saa pillua... Ukko meni hiljaseks. Se raukka oli taas pihalla kuin lumiukko.

No yrittihän se kotona raukka keskustella sievästi ja varovaisesti, että mistä päin nyt tuulee kun nuin jyrkkä ja äkkipikainen olin, mutta mun ylpeys ei antanut periksi samalle iltaa, vaan menin ärtyneenä ja helvetin päissään nukkumaan. Opetus: Älä ikinä ärsytä (edes tiedostamattasi) sellaista emäntää, joka on jo perusluonteeltaan tulinen, ja sen päälle vielä hyvässä kännitilassa. Voit joutua kokemaan olosi erittäin lumiukoksi.

 

- en enää koskaan juo, kunnes jälleen juon - Känkkäränkkä

tiistai, 15. lokakuu 2013

Huomenta maailma

Jälleen heräsin tähän aamuun jumalattoman ihanasta seksiunesta. Mä en sitten ymmärrä itseäni millään lailla (tai ehkä ymmärränkin ;) ). Meillä on ollut ukkorakkaan kanssa paljon puhuttavaa minun seksihaluttomuudesta, tai hänen mielestään mun halut ovat kadonneet jonnekin. Niin onhan se nyt selvää, jos viisi- kuusi kertaa viikossa vähenee kahteen-kolmeen kertaan viikossa, sehän on selvä, että silloin iskee paniikki ja mun halut ovat kadonneet enkä enää rakasta. Just just.

No joo, ymmärränhän mä oikeasti ukkorakastani tässä suhteessa. Meillä kun oikeasti seksi on molemmin puolin aivan mahtavaa, leikkisää ja nautinnollista. Jostakinhan se johtuu kun mua ei ole enää haluttanut niin paljon kuin ennen. Olen vain yrittänyt ukolleni sanoa, ettei ole vielä mitään hätää.. ei muutkaan lemmiskele niin paljon kuin me, niin eiköhän me selvitä näillä kolmellakin kerralla viikossa. Olen yrittänyt selittää itselleni ja ukolleni haluttomuuttani rankalla kesällä, huolilla, stressillä ja vaikka millä.

Oikeastaan en ole huolissani itsestäni seksin suhteen, mä tiedän, että huolet ja stressi muista asioista ovat väliaikaisia ja mun halut kyllä palaa niin kuin ne on ennenkin tehneet, mutta mies ei muista. Hänelle minun haluttomuus on aina, joka kerta, eka kerta ja joka kerta yhtä järkyttävä kokemys :D... mua toisaalta niin naurattaa ja toisaalta raivostuttaa hänen reagointi mun haluttomuuteen. Mut ei siittä sen enempää.. pohjimmiltaan meillä on niin vahva suhde, että me oikeasti voidaan puhua ihan mistä vain, jopa siitä, että ukkorakkaani mieli järkkyy kun seksiä ei tulekaan totuttuun tapaan ja sehän silloin tarkoittaa, tottakai, sitä, että mun rakkaus miestäni kohtaan on vähentynyt tai pahimmillaan loppunut kokonaan, omg. Kyllä on surkuhupaisaa, kuinka seksittömyys voikaan saada aikaan naurettavilta kuulostavia piirteitä.

Noh, kuten tiesinkin, mun seksihalut ovat jälleen palanneet, ihan mahottomina. Mä en meinaa saada ukostani riittävästi, mua haluttaa koko ajan. Jopa unissaan. Niin, jälleen kerran tänä aamuna heräsin seksiuniin ja mua haluttaa taas vaikka eilen illalla oli jumalaisen ihana tuokio ukkoseni kanssa. Niin, sitä mä vain, että välillä on seesteisiä kausia ja välillä sitten näitä nymfomaani vaiheita.. ei siis mitään hätää.

Opetus: Yleensä jos parisuhde on vakaalla ja luotettavalla pohjalla, pieni seksittömyysvaihe naisen puolelta, ei todellakaan tarkoita sitä, että rakkaus on loppu. Se todellakin tarkoittaa sitä, että elämässä on sillä hetkellä sen verran helvetisti stressiä, että väkisinkin huolet vaikuttaa johonkin, ja yleensä se on seksi. Mutta, kun se parisuhde on vakaalla ja luotettavalla pohjalla niin kyllä se seksihalu sieltä uudelleen syttyy/kasvaa ja tulee, että oksat pois. Kohta ukko saa valittaa kun ei enää pysty eikä kykene :D.

Niin, että repikää siitä ;)

 

- seksinnälkäinen känkkäränkkä ;) -

perjantai, 11. lokakuu 2013

Rakas lapseni

Sinä synnyit tähän maailmaan,

sellaisena kuin synnyit.

Et täydellisenä, et rikkonaisenakaan.

Sinä synnyit, se on pääasia.

 

Sinä sait temperamentiksesi vahvuuden,

periksiantamattomuuden.

Et heikkoutta, et ylpeyttäkään.

Sinä sait periksiantamattomuuden, se on pääasia.

 

Sinä selviät tästä elämästä,

temperamenttisi voimin.

Et voittajana, et häviäjänäkään.

Sinä selviät, se on pääasia.

 

Sinä et lannistu vammoistasi,

et iloitse, mutta et surekaan.

Sinä et lannistu, se on pääasia.

 

Sinä selviät niin hyvin kuin selviät.

Olet iloinen toisesta sijasta, et haikaile ensimmäisen perään.

Olet onnellinen siitä, että olet.

Se on pääasia.

Rakas lapseni, se on pääasia!!!

 

Sinä opetat ja näytät meille joka päivä

tämän elämän ihmeellisyyttä ja tärkeyttä.

Tämän ainoan elämämme tärkeyttä.

Sinä opetat ja näytät meille,

SE ON PÄÄASIA!!

Se, opimmeko ja näemmekö, on meistä itsestämme kiinni.

 

 

-känkkäränkkä-

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista