Tulipa taas riideltyä ukon kanssa. Minä vaihteeksi ahdistuin siitä, että olen tällainen sadan kilon keijukainen. Mua suorastaan vituttaa keväisin se, että kaikki kaverit, ystävät ja puoli tutut ympärillä alkaa urheilla hullun lailla ja hehkuttaa kuinka painoa on tippunut jo puoli kiloa, voi jee saatana, ihan kuin sillä olisi jotain vaikutusta. Tai tullaan kysymään, että joko mussa näkyy muutoksia ku multa on tippunu 4kg. Vittu ihan sama, ei kiinnosta. ( Ajattelen, mut en sano ääneen, käyttäydyn vain ku joku saatanan tekopyhä paska ja olen onnellinen niiden puolesta, mutta kotona ahdistun ja ukko saa sitte kärsiä nahoissaan ). Siis kaikki tämä laihdutusinto on pinnalla muutenkin kuin ympärillä olevien ihmisten ansiosta. Olemme yrittäneet saada lasta yli 4v ilman tulosta. Pääsimme lapsettomuusklinikalle, jossa sanottiin mulle suoraan, että olet liian läski ( no hieman sivistyneemmin tietenkin, mut pohjimmiltaan viestihän oli selkeä, mä olen liian läski ). No kyllähän mä sen tiedän, en mä mikään idiootti ole. Tiedän sen sanomattaki saatana ja se vituttaa. Ai no miksi en sitten vain laihduta, NIIN MIKSI EN!?! No en vittu tiiä joo. Ihan ku en ois yrittäny ja yrittäny, mä vaan VIHAAN liikuntaa niin jumalattoman paljon, ettei kukaan sitä tajua. Kyllä mä syön ihan normaalisti ja terveellisesti, mutta kun en liiku, en sitte saatana yhtään.

Noh, faktahan on nyt se, että jos mä haluan päästä niihin lapsettomuushoitoihin niin mun on pudotettava painoa 10kg. Päätin sitten yrittää. Löysin ihanan Heiaheia-nettisivuston ( se on oikeastikin hyvä ), jossa pystyin tekemään itselleni nollasta liikkeelle – treeniohjelman. Vaikutti helpolta, liikutaan joka toinen päivä ja aloitetaan 15min kävelyllä, ei paha joo. Jopa minä pystyisin moiseen. No, treeniohjelma oli suunniteltu neljäksi viikoksi kerrallaan, josta jaksoin tehdä kaksi viikkoa intensiivisesti ohjelmaa noudattaen ja siinä se sitten oli. Voi perkele. Selkä meni jumiin, jalat ei nouse ja ARMOTON vitutus iski. Mä en ymmärrä, en ole IKINÄ saanut urheilusta ja liikkumisesta sitä euforista olotilaa, mistä kaikki hehkuttaa, multa vain puuttuu se saatanan mielihyvän hormoni elimistöstä ja sen tilalla on se mikä-lie-vitutushormoni, joka nostaa päätään joka liikuntasuorituksen jälkeen. Liikuppa siinä sitten.

Tästä päästiin siihen tämänpäiväiseen riitaan, mikä alkoi saunassa kun näin vartaloni suihkuhuoneen peilistä. Voi jumalauta! mikä mussa on, etten saa tehtyä itselleni mitään, miksi mulla ei ole sitä saatanan motivaatiota, joka kaikilla muilla on. Olenko mä jotenkin kieroon kasvanu kun vihaan liikuntaa vai olenko jääny siitä jonosta pois, jossa jaettiin liikunnanriemua. Vissiin. Mut mä OLEN yrittäny, tämän kuukauden aikana mä todellakin olen yrittäny! Hampaat irvessä, ylpeyteni niellen, mä olen vetänyt itseni väkisin siihen saatanallisen aparaatin päälle, jota kutsutaan juoksumatoksi. Ja mitä olen saanut aikaiseksi? Vaivaiset 2kg kuukaudessa tippunut, ja siinä se! Ja se ei vittu näy missään, ei fyysisesti eikä todellakaan ainakaan henkisesti, lähinnä masennuin moisesta luvusta. Tuolla nöyryyttävällä rääkillä olisi pitänyt edes vähän enemmän tulla tulosta kuin vaivaiset 2kg. Ja jos joku nyt miettii, että jospa en ole syönyt oikein, niin haistakoon pitkät. Terveydenhuollon ammattilaisena tiedän tasan tarkkaan miten pitää syödä ja olen siihenkin kiinnittänyt huomiota nyt vieläkin enemmän tämän kuukauden aikana. Ylipäänsä syön vähän ns. roskaruokaa, koska siihen ei yksinkertaisesti edes olisi varaa näin suurperheellisenä, meillä syödään ihan tavallista kotiruokaa, salaattia ja hedelmiä paljon. ( Onneksi lapsetkin osaavat syödä monipuolisesti ). No joka tapauksessa, tämän kuukauden aikana, vähensin ruoka-annoksia, söin proteiinia ja hiilareita sopivassa suhteessa ja söin vähän, viisi kertaa päivässä. Eli aineenvaihdunnallisesti ihanteellisesti, joo. Mutta, mikään ei riitä. Kaiken kukkuraksi se ahdistuksen aiheuttaja on se tietoisuus siitä, että mun pitäisi muuttaa tottumukseni pysyvästi, eli liikkua vähintään kolme kertaa viikossa, IKUISESTI. EEEEIIIIII !!! Mä en kestä!!! Ja joo, en syö karkkia, jos ei lasketa sitä, että kun olen jakanut kaksi vaivaista karkkipussia kuuden lapsen kesken ( kerran viikossa, lauantaisin ) niin syön ne muutamat karkit, jotka jäi yli kun ei mennyt tasan. Eli mun laihtuminen on kiinni liikkumisesta, voihan perkele. Tämä todellisuus iski mulle saunassa ja ukko huomasi sen. Siitäpä se sitten sota syttyi kun se meni kyselemään ja neuvomaan. ( No joo kyllähän mä tiedän, että se yrittää hyvää hyvyyttään tukea ja neuvoa, mutta jumalauta, ihan oikeesti! Miksi miehillä ei mene jakeluun se, että jos nainen vaikuttaa olevan kuin perseelle ammuttu karhu, niin silloin ei TODELLAKAAN kannata ruveta neuvomaan saatikka sanomaan ääneen sitä yksinkertaista faktaa, että mun pitäisi vain ruveta liikkumaan enemmän.) Älä, Ihanko totta perkele! Enpä ole tajunnu sitä aikaisemmin!

No kaikkihan sen tietää, että kun kerta riita on alkanut, niin siinä sivussa on sitten hyvä käydä läpi kaikki muutkin riitelemättä jääneet asiat. NOT !!! Tiedoksi vain kaikille, että se todellakin pahentaa asiaa. Siinä tuli sitten käyttäydyttyä vaihteeksi erittäin aikuismaisesti joo. Loppujen lopuksi molemmista löytyi jos jonkinlaista ongelmaa ja me molemmat oltiin lapsellisia paskoja. Tuli käytyä läpi parisuhdetta, kuinka me puhutaan toisille, kuinka jätämme huomioimatta toisen, kuinka (ylläri ylläri) emme osaa lukea toisten ajatuksia ja teemme oletuksia. ( Opetus: ÄLÄ KOSKAAN OLETA KUMMANILTASI MITÄÄN, KUMPPANI EI OSAA LUKEA AJATUKSIA! OPETTELE PUHUMAAN ÄÄNEEN, KYSYMÄÄN JA PYYTÄMÄÄN, MUTTA ÄLÄ OLETA TOISEN TIETÄVÄN MITÄ SINÄ HALUAT). Tuli siinä käytyä läpi vielä kasvatuksellisiakin näkökulmia, huh huh, aika painavaa sisältöä taas oli. Kunnes mä en jaksanu enää. Sitten tuli hiljaisuus, ukkokin tajusi olla hiljaa, jota se ei aina tajua, vaan yrittää jatkaa ja ymmärtää mun vitutusta. Aika naurettavaa vai mitä, mies joka yrittää vääntämällä saada musta selkoa ja kysymällä kysyy, että mikä mun vitutuksen aiheuttaa eikä ymmärrä alkuunkaan, jos en osaa vastata. Joku oppi sentään mennyt perille sillekin, kun olen sanomalla sanonut, nätisti ja rumasti, että sen jankuttaminen vain pahentaa asiaa. Minä sanon sitten kun itsekin tiedän. Ja niin olen yleensä tehnytkin.

Summasummarum: Jossakin vaiheessa iltaa huomasimme taas istuvamme sohvalla lähekkäin, minä ukon kainalossa. Ja voi jumalauta tätä henkistä krapulaa, mikä aina riidan jälkeen iskee. Taas olisin kelannut pikakelauksella taaksepäin ja painanut delete-nappulaa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Ei auta kuin toivoa, että seuraavalla kerralla osaisin käyttäytyä ja puhua sivistyneemmin. Turha kuulkaas luulla rakkaat kanssaihmiset, ettei parisuhteessa tulisi riitoja. Eriasia on se, kuinka te selvitätte ne, asiallisesti vaiko lapsellisesti. ( toinen opetus: KUUNNELKAA TOISIANNE IHAN OIKEASTI, OPPIKAA NÄKEMÄÄN TILANNE MYÖS TOISEN NÄKÖKULMASTA, sillä se ei johda mihinkään jos ei osaa myös lopettaa, ymmärtää toista ja pyytää anteeksi sekä antaa anteeksi )

Rakastakaa toisianne ja rakkaalleni kiitos siitä, että hän oikeasti rakastaa mua tällaisena kuin olen, sadankilon keijukaisena. Minä itse vain en aina rakasta itseäni.

• terkuin läski ja kiukkuinen Känkkäränkkä -