Huh hah hei, lapset kotiutuneet maailmalta ja Kiljusten Herrasväki on jälleen koossa. Meteli on sanoin kuvaamaton. Mukulat olleet etävanhemmilla ja me täällä saatu nauttia hiljaisuudesta viikon verran. No sen tietää mikä korvia huumaava, ainakin 100 desipelin, ääniaalto vyöryy päälle kun jokainen haluaa kertoa kuulumisensa yhtä aikaa, äiti äiti äiti äiti.. halauksia ja suukkoja, ilon kiljahduksia ja mölyämistä. Meillä siis asuu lauma mölyapinoita. Oletteko koskaan ajatelleet sitä, miten haasteellista on pitää ajatukset järjestyksessä kun meteliä on ympärillä ihan helvetin paljon. Organisointitaidot laitetaan viimeisen päälle koetukselle kun jakelee puheenvuoroja jokaiselle melun keskellä. Niinikään myös kasvatusmetodologiset keinot koekäytetään toden teolla kun yritetään saada riemuitseva kakaralauma sen verran hiljaiseksi, että tulee huomioitua ja kuunneltua kaikki yksitellen ja annettua yksillöllistä huomioita jokaiselle sitä kaipaavalle. Niin, huh hah hei, soijaa pukkaa juu.

No eihän nuo rakkaat kuitenkaan kauaa kotona jaksa lojua, kiire on kavereille kun kuulumiset on saatu jaettua, ja yhtäkkiä mökki hiljenee taas. Äärimmäisestä metelistä äärimmäiseen hiljaisuuteen, korvissa soi vielä jälkimeiningit. Tätä tää on, suurperheen arki ja päivääkään en vaihtaisi pois.

Oon minäki alkanu pikkusen saamaan rispektiä meidän nuorison silmissä kun slangisanat ovat alkaneet pikkuhiljaa iskostua kaaliin, minullakin. Sen verran rispektiä äidilläkin on, että kaksi pojista ( 8v ja 12v) auttoivat mua siivoamisessa ja mattojen tamppaamisessa. Sain ne niin hyvin servattua ( hiljaiseksi) että ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin auttaa mutsia :). Mutta kyllähän niilläkin päwisi ( pärisi=ilosta riehuivat) että tamppaus meni käden käänteessä ja kuin leikin varjolla, mitä lie superheroita ne sit esitti, en tiedä. Mut kiitollinen sitä saa olla että talo on täynnä elämää ja apukäsiä tarpeen vaatiessa saatavilla. On ne reippaita lapsia, ja mikä parasta, elämän ilosia. Kuten yksi lapsista mainitsikin, mä olen vähän vähä-älyinen, sun täytyy äiti kunnioittaa vähä-älyisiä.. tätä edelsi siis pikku "palliriina" esitys ja adhd-lapselle tyypillinen älämölö ja hyppely.. näin meillä lapset näyttää elämänilonsa. Noh, mitä muutakaan heiltä voi toivoa ja vaatia kun äitikin on mitä on :).

Ja jälleen jos loukkasin jotakuta vähä-älyisellä kommentilla, ei kannata vetää melonin kokoista hernettä nokkaan, tarkoitukseni ei ole loukata vähä-älyisiä vaan se on meidän perheessä ihan normaalia, me ei väheksytä eikä niinikään myöskään sorsita vammaisia ihmisiä, sillä meidän perheeseen kuuluu oikeastikin vammainen lapsi, jolla on tuhat ja sata sairautta, lisäksi toinen lapsi, jolla ei ole älyllistä vammaisuutta, mutta muita tunnepuolen häiriöitä ja asperger-lapselle tyypillisä piirteitä.. joten huumori on se millä meidän perhe jaksaa sairauksista ja vammaisuudesta huolimatta taplata eteenpäin.

Btw (bytheway) täytyyhän mun nyt hieman hehkuttaa sitäkin, että kello on vasta 16 ja olen saanut tälle päivää vaikka mitä aikaiseksi (lasten avustuksella tosin) siis olen luutunnut lattiat, matot tampattu (kiitos muksujen), ruoka tehtynä ( aijai uusia perunoita, sinappisilliä, tuoretta salaattia, grillitassuja ja tietenkin voikastiketta) ja leiponut kaksi piirakkaa.. niin ja riehunut lasten kanssa silkasta ilosta ja jälleennäkemisestä, ukkokulta tuli töistä puhtaaseen kotiin ja valmiiseen ruokapöytään.

päwisten eteenpäin Känkkäränkkä :D