Pieni tunteen purkaus ukolta minulle kun en ollu ajatellu häntä ollenkaan ja sitä, mitähän sekin tänään söisi.

Aikaisemmin tapahtunutta: Samilla tänään suunnitellusti pitkä työpäivä klo.7-22 ja mulla vapaata. Ukko käski lähtä vaateostoksille ja kotiin ei ollut tuleminen jos en ole ostanu vähintään kahta ”tissipaitaa”. No minä suunnittelin lähteväni shoppailemaan äitini kanssa, viime kerrasta onkin aikaa, ja niin teinkin. Eihän shoppailussa koko päivää mene, joten olin sopinut meneväni iltapäivästä vielä ystäväni luo kun mitä vittua minä yksin kotonakaan teen kun ukko on töissä. Tästä asiasta siis tiedotin miestäni, hän tiesi että vietän illan ystävän luona ja tulen kotiin samoihin aikoihin kuin hän.

Tunteen purkaus hetki n.klo.15 citimarketin kassajonossa: Soitin miehelleni sillä välin kun äiti lähti hakemaan vielä pikaisesti leikkelettä, kysyin kuulumiset ja sanoin, että ollaan marketissa. Ukkoni tähän sitten, että ostappa kotiakin ruokaa, johon minä vastamaan, että en todellakaan lähde enää tuonne tungokseen ruokaa hakemaan kun tultiin tähän kauppaan vain siksi, että äiti käy pikaisesti hakemassa muutaman eväksen. ( selvennyksesi pitänee tässä mainita, että olimme shoppailleet äitini kanssa tuohon mennessä jo 3h vaateliikkeissä ja mulla jalat ihan paskana ja väsymys painoi, sekä ahdistus täpötäydessä ruokakaupassa olemisesta, ihmisiä oli ku pipoa, ihan saatanasti ja se ahistaa ku kaikki tönii ja tuuppii toisiaan, vitun idioottia muuten lähteä ruokakauppaan lauantaina klo.15 ) no siis sanoin, etten nyt hae ( lause jäi kesken ) kun mies siihen vittumaisella äänensävyllä sanomaan, että ” ni et hae? Oletko yhtään ajatellu mua ollenkaa, mitä minä syön tänä päivänä, kotona ei ole mitään syötävää” johon minä vastamaan, että ” kotona on syötävää ja on kuule sullakin lompakko, jolla voit hakea sitä ruokaa itelle” johon mies ” no enhän minä kerkeä sinne kauppaan” mainittakoon, että äänensävy oli vähintäänkin alentava niin kuin olisi puhunut lapselle joka ei tajua mitään, johon minä vastaamaan ” no en nyt kuitenkaa lähe hakemaan tuolta tungoksesta yhtään mitään enää” johon ukko, ”aha sitä ollaan taas tuolla tuulella” ja laittoi luurimen korvaan. Että näin.

No myöhemmmin kun olin saanut tuohtumukseni laannutettua n.klo.16, soitin takaisin ja sanoin, että kiitos taas tästä ihanasta syyllisyyden tunteesta, jonka minulle sait aikaiseksi kun en osannut ollenkaan ajatella sinua ja olla kotona odottamassa herraa kotiin lämmin ruoka valmiina ja satuitko yhtään muistamaan, etten ole edes menossa kotiin kun ystävän luo ja tulen kotiin samaan aikaan kuin sinä niin olisiko mun pitäny roudata ne ruokakassit sinne kaverille mukaan ja pitää autossa niitä n.7h?? mitä ukko tähän? No se sanoi ” ei ku mähän sanoin, ettei aamuksi ole mitään syötävää” Tähän mulla pääsi paskanen nauru. Näinhän se juuri mulle sanoi siellä kaupassa, just joo.

No ei siitä sen enempää, tunteet rauhoittui ja mä laitoin asian vitsiksi. Sanoin, etten menekään ystävän luo kun se oli kipeänä vaan lähden kotiin ja käyn lähikaupassa ostamassa ruokaa. Ukkokin sanoi, ettei varmaan hänelläkään mene klo.22 asti vaan pääsee lähtemään töistä parin tunnin päästä.

Menin siis kotiin ja kävin kaupassa, ukkoa odotellessa siivosin koko huushollin laitoin petivaatteet tulettumaan, matot tuulettumaan, pesin pyykkiä x3 ja kävin koiran kanssa kävelyllä. Ja odotin, siinä hiestyneenä join muutaman oluen ja jälleen odotin. Ukko tuli kotiin klo.21, siis parin tunnin päästä tuosta klo.16 J. Ei halunnutkaan ruokaa vaan korkkasi hänkin kaljan.

Että tällainen päivä tänään.